Einesäiti wokkaa ja krutonkaa

Aikanaan sain töistä joululahjaksi valurautaisen wokkipannun. Kovin vähällä käytöllä se on ollut, mutta nyt sain kaverilta vinkin tehdä wokkia, joten pyyhin siitä pölyt ja panin wokaten.

Periaate oli kummallakin kerralla sama, eli pakasteesta valmis pussi wokkivihanneksia, jokin proteiininlähde ja lisuke. Kaikki käytettiin wokkipannun kautta. Ekalla kerralla oli riisinuudeleita, tofua ja grillijuustoa sekä kookoskermaa, toisella riisiä ja pakasteesta jotain maustettuja soijakökkäreitä. Mausteita käytin hyvin suppean maustekaappini antien mukaan ja itämaisen teeman vuoksi perinteisempien mausteiden lisäksi, joukkoon sujahti myös kanelia. Tällä kertaa se tapahtui ihan tarkoituksella, toisin kuin se kerta, kun laitoin kanelin sijaa paprikajauhetta johonkin makeaan piirakkaan. En enää ikinä jätä maustepurkkeja teksti seinään päin, en ainakaan kolmeen päivään. Rasvana käytin kookosrasvaa, vaikka yleensä laitan joka paikkaan oliiviöljyä. Varsinkin jälkimmäinen versio oli varsin maukas, kun sitä söi tuoreeltaan. Seuraavana päivänä ruoka maistui lähinnä hevosen appeelle ja päätyikin koirien kuppiin. Onneksi sitä oli jäljellä vain kolmen päivän tarpeiksi. Tofua en taida yrittää enää marinoida itse, sen verran tylsälle olen saanut sen molemmilla kerroilla maistumaan, vaikka miten olen yrittänyt. Lapsilta saadut kommentit eivät ihan kannusta uusiin wokkausyrityksiin. "Äiti, onko tässä mitän lihaa?" "Ei." "Hö!" ja "Äiti, mä en syö tätä enää ikinä!" Eiköhän tässä kevätkaalia kuitenkin päästä jossain välissä wokkaamaan.

Eilisen  ruoka meni taas eineslinjalle ja ostin valmista tomaattikeittoa. Onneksi näppärä lapseni kysyi minulta ennen lautaselle annostelua, että voiko hän syödä keittoa. Vastasin ensin, että tietysti, kunnes iski tajuntaan, että enhän mä tarkistanut, vaan muistelin vain, että ollaan syöty ennenkin. Pikainen pakkauksen kaivaminen roskiksesta ja sen jälkeen uusi suunnitelma yhden hengen ruokintaan. Eihän meillä olekaan kuin vasta reilut kolme vuotta eletty gluteenittomasti ja kyseisen sairauden olen opetellut ottamaan huomioon niin kauan kuin vain voin muistaa.

Tomaattikeiton epäeineksinen osuus löytyikin krutongeista. Niitä en ole kaupasta gluteenittomina löytynyt, joten pakko tehdä itse. Lapset syövät sileitä keittoja ihan hyvin ja välillä jopa halulla, mutta krutongit helpottavat niiden syöntiä vähän huonompinakin päivinä. Kaapista löytyy aina karmeaa vakuumipakattua paahtoleipää vain ja ainoastaan tätä tarkoitusta varten. Tällä kertaa päätin tehdä isomman satsin, ettei heti lopu kesken, joten otin tummaa ja vaaleaa versiota, paketin kumpaakin. Vaikka aina sanonkin, että en jaksa niitä tehdä, kun ovat niin työläitä, niin höpöpuhetta. Vaikein vaihe on antaa niiden olla pannulla sopivan aikaa, etteivät pala, mutta kuivuvat.

Krutongit:

• leipää leikattuna noin nopan kokoisiksi palasiksi. Koolla ei ole kovin väliä, mutta pienemmät kuivuvat nopeammin ja tasakokoisuus olis aika jees
• öljyä
• mausteita

Itse olen aina kaatanut pannulle öljyä ja sen vähän kuumettua leivät perään. Leipiä ei kannata laittaa liikaa, vaan pannulle vain sen verran, etteivät kovin mene päällekkäin vaan kaikki mahtuvat suunnilleen paistopintaa vasten. Leipäpaloja kannattaa pyöritellä välillä ja niden annetaan olla pannulla kunnes ovat kauttaaltaan mukavan rapeita, tai kuten minä, kunnes alkavat haista palaneelle. Sitten, kun alkavat pikkuisen kuivahtaa, niin olen maustanut milloin mitenkin. Yrtit on hyviä, jos niitä sattuu löytymään. Mulla kuului tällä kertaa valikoimiin suola, pippurit, paprika, basilika ja meirami. Jostain käsittämättömästä syystä mun muutoin niin suppeaan ja tylsään maustevalikoimaan kuuluu rakuuna ja meirami. Varmaan joskus tehnyt jotain valtaisalla innolla ja ostanut kaiken mitä resepti väittää tarvittavan. Olenkohan mahtanut sitä jotain koskaan sitten edes tehdä. Jo aloitettuani puuhan luin kuitenkin jostain, että leivät, öljyn ja mausteet voisi sekoittaa jo kulhossa tai pussissa ja sitten valmiiksi maustettuna paahtaa. Ensi kerralla täytyy koittaa sitä, ehkä. Krutonkien suurin vika on se, että ne katoaa mystisesti, usein jo ennen kuin pääsevät tarjolle.

Tyypillinen päivä keittiössä

Koska tänäänkään ei päivä edennyt ihan kuin Strömsössä, päädyin tekemään päivälliseksi jotain helppoa ja nopeaa - jauhelihakastiketta ja pastaa. Itselle voisin lämmittää eilistä tomaattikeittoa (joka on ihan oma tarinansa). Homma alkoi kuorimalla ja pilkkomalla sipuli, minkä jälkeen kannoin sipulinkuoret kompostiastiaan, aivastin ja keräsin kuoret lattialta kiinnostuneiden nelijalkaisten kuonojen keskeltä. Sain sipulit pannulle kuullottumaan ja päätin laittaa tällä kertaa valkosipulia joukkoon. Pilkkominen tapahtui lopulta epämääräisellä "hakataan veitsellä leikkuulautaa ja toivotaan, että sipuli päätyy pieneksi" -tyylillä. Tällä kertaa ulkoistin kuorien viennin jälkikasvulle.

Sipulit ja liha päätyivät ruskistumaan ja pastat kahdessa kattilassa kiehumaan. Homma bueno. Ainakin siihen asti, kunnes kurotan oliiviöljypullon, joka lipeää kädestäni, työntää avoimen ruokakermapurkin lattialle ja vieressä makaavan koiran päälle. Sitä sotkua ei onneksi tarvitse itse siivota, kun talossa on kolmen kielen siivouspalvelu. Seuraavaksi huomaan, että gluteeniton nauhapasta onkin keittämättömänä näyttänyt runsaammalta kuin todellisuudessa on, ja olen keittänyt sitä liian vähän. Suurempien katastrofien välttämiseksi kaadan paistetun lihan joukkoon purkillisen tomaattimurskaa, onnettomuudesta selvinneet ruokakermat ja vähän mausteita. Huomaan onnistuneeni taas kaatamaan liikaa valkopippuria ja koostumus näyttää vähän hassulta. Maku on kuulemma hyvä. Se riittää. Nyt lienee aika siivota sotku, joka vaikuttaa räjäytystyömaalta. Eikä ehkä tarvitse mainita, että unohdin TAAS käyttää essua.

Loppuviikon menu sisältää hevosta, munakoisoa ohjeella, jonka olen nähnyt lähemmäs 10 vuotta sitten, mutta en valmistanut koskaan ja parsaa, joka on mulle yhtä suuri mysteeri kuin miessukupuolen sielunelämä. Saapa nähdä miten paljon tulee blogattavaa.

Viimeisen työpäivän eväät

Huomenna minulla on viimeinen työpäivä, joten kyllähän sinne on herkkuja vietävä. Päädyimme lasten kanssa siihen, että teen muffinsseja samalla ohjeella kuin tässä muutaman kuukauden sisään useampaankin kertaan. Samoilla lämmöillä tupsahti iltapalaksi ja huomiseksi evääksi kasvispiirakka.

Kaikki mun piirakkani - niin suolaiset kuin makeatkin - on jo muutaman vuoden ajan perustuneet tähän ohjeeseen. Siinä on resepti minun makuuni, kun ainekset vain sekoitetaan keskenään ilman mitään kommervenkkejä ja aineksia on niin vähän, että ohjeen oppii ulkoa helposti. Itse olen joskus hetken mielijohteesta korvannut kermaviilin turkkilaisella jugurtilla, koskapa sitä siihen maailman aikaan löytyi meiltä kotoa aina, ja todennut sen hyvin toimivaksi. Muutamaan kertaan tehnyt sen jälkeen syystä tai toisesta kermaviiliin ja aina todennut, että ensi kerralla pitää muistaa voidella vuoka, mitä jugurttiversion kanssa ei koskaan ole tarvinnut tehdä.

Pohja:

• reilut pari desiä turkkilaista jugurttia - Minä roiskin fiiliksen mukaan lusikalla sopivan klöntin ja aina on ollut hyvä, vaikka joskus on tullut jämäkämpää ja toisella kertaa löysempää.
• 1 muna
• 2,5dl jauhoja (tänään laitoin vain 2dl, koska muisti reistaili, eikä ohjetta tietenkään siihen hätään jaksanut kaivaa esiin) - Tämän päivän jauhovalinta oli yksinkertaisesti karkea gluteeniton jauhoseos, mutta usein sekoittelen erilaisista gluteenittomista jauhoista (kauraa, maissia riisiä, mitä nyt sattuu olemaan, joskus jotain pienikokoisia hiutaleitakin) ja kokeilen mitä tapahtuu. Ihan tavalliset vehnäjauhot käy vallan mainiosti niille, keiden ei tarvitse kikkailla.
• 2tl leivinjauhetta

Kasvistäyte:

• Suunnilleen saman verran jugurttia kuin pohjaan, ei se ole kovin tarkkaa tässäkään.
• 2 munaa
• paketillinen (180g) aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
• fetaa tai mitä salaattijuustoa se nykypäivänä onkaan - Minä laitan yleensä koko purkillisen, koska se ei ole liikaa ja koska onnistuisin kuitenkin unohtamaan lopun jääkaappiin niin, että se pilaantuisi.
• punaista paprikaa - tällä kertaa meni puolikas isosta yksilöstä
• punasipulia - yksi pieni oli ihan hyvä
• kirsikkatomaatteja - puolisen rasiaa
• pinjansiemeniä - kourafiiliksellä

Päälle juustoraastetta

Pohjan ainekset sekoitetaan kulhossa ja läntätään vuoan pohjalle. Vuoka saa olla aika iso, tai varsinkin syvä, piirakka kohoaa uunissa. Kasvikset pilkotaan. Harkitsin hetken, jos olisin ensin kuullottanut ne, tai ainakin sipulin pannussa, mutta laiskuus iski. Heitetään kaikki kulhoon ja sekoitetaan, minkä jälkeen kaadetaan mössö vuokaan pohjataikinan päälle. Joskus olen laittanut tomaatit puolikkaina vasta tässä vaiheessa mössön pinnalle. Päälle juustoraastetta, että piirakka olisi kauniimman näköinen. Paistetaan uunissa 200 asteessa kunnes pinta saa kauniin värin, varmaan puolisen tuntia on hyvä arvio. Aineksina voi käyttää melkein kaikkea mitä piirakassa voisi kuvitella syövänsä. Cashewpähkinät on toiminut piirakoissa hyvin. Joskus olen tehnyt pinaattipiirakan, jossa täytteessä on jugurtin ja munan lisäksi vain fetaa ja kaksi pussia pakastepinaattia, mutta jostain syystä siitä tahtoo tulla kuivaa. Jos joku saa onnistumaan, niin let me know.

Appelsiini-suklaamuffinsitaikina on ihan oma sepustukseni. Joskus taannoin keksin haluta muffinsseja, mutta en oikein löytänyt ohjetta, johon olisi löytynyt kaikki tarpeellinen kotoa tai muuten inspaa, joten kehittelin oman reseptin hiukan valmiista ohjeista suuntaan ottaen. Tämä oli aika hasardi veto, koska kovin montaa kertaa elämässäni en ole muffnsseja tehnyt ja silloinkin aika tiukasti ohjeen mukaan. Perusperiaate mulla tässäkin oli, että mahdollisimman yksinkertaisesti vain ainekset sekaisin ja vuokiin. Ensimmäinen kokeilu oli aika katastrofi, kun päädyin käyttämään kaapista löytyneen sitruuna-inkiväärisuklaan, jonka huomasin päiväysvanhaksi, kun tilanne oli "meni jo" ja ainesten suhteetkin oli vähän niin ja näin. Tai katastrofi siinä mielessä, että tuotokset oli ihan hirveän näköisiä ja osa maistui oikein järkyttävän paljon inkiväärille. Perusmaku oli kuitenkin sellainen, että päätin kokeilla uudelleen, hiukan paremmalla tuloksella. Kolmas versio oli valkosuklainen, johon laitoin suklaan sulatettuna ja jätin kaakaon ja suklaakastikkeen pois (saatoin ehkä korvata sen jollain, tai sitten vain lisäsin maidon määrää, ei voi muistaa). Tämänpäiväiset olivat taas hiukan erilaisia kuin aiemmat, mutta perusidea on kaikissa sama.

• 100g voita tai margariinia
• 1dl sokeria
• paketti (180g) appelsiinituorejuustoa
• 3 munaa
• 4dl jauhoja - meillä gluteenitonta jauhoseosta, vehnäjauho on yhtä hyvä
• 2tl leivinjauhetta
• 2rkl kaakaojauhetta
• 2,5tl vanilija- tai vanilliinisokeria
• 1prk (2dl) vaahtoutuvaa suklaakastiketta
• 2dl maitoa
• suklaarouhetta

Voi ja sokeri vatkataan hyvin, minkä jälkeen sekoitetaan joukkoon tuorejuusto ja munat. Kuivat aineet sekoitetaan yhteen ja sekoitetaan vähän kerrallaan mössön joukkoon. Tässä vaiheessa meillä on keittiö aina täynnä jauhopölyä ja huomaan, että en taaskaan muistanut laittaa essua. Sitten joukkoon lisätään suklaakastike ja maito. Maitoa voi laittaa vähän kerrallaan ja kokeilla koska taikina tuntuu sopivan notkealta. Paksukin taikina onnistuu, mutta muffinseista tulee rumia kuin mitkä. Suklaarouheen sekoitin lusikalla joukkoon viimeiseksi. Taikina nostellaan lusikalla muffinssivuokiin. Meidän isohkot ruokalusikat kukkuraisina on aika hyvä määrä, niin ei käy kuin mulle viimeksi, eli muffinsien sijaan mulla oli pellillinen paistettua taikinaa, jonka joukossa oli paperisia muffinssivuokia. Paistetaan uunissa 200 asteessa ehkä vartti, eli kunnes näyttävät hyviltä. Yhtään ei haittaa vaikka jäisi keskeltä kosteaksi.

Näiden avulla nyt sitten lihotaan muutama päivä. Tälle iltaa en syönyt kuin neljä.

Viikon ruokalista

Kiireiden ja nettiongelmien takia on kirjoittaminen jäänyt, vaikka asiaa olisi ollut vaikka ja kuinka. Viimeisen parin viikon aikana on tullut laitettua ruokaa tavallista paremmin ja leivottuakin kertaalleen, kun vanhemmat tulivat käymään. Ruokalistaan on kuulunut makaronilaatikko, lohkoperunat ja uunijuurekset kasvispihvien kera, makkarakastike ja perunamuusi sekä hernepestopasta ja jälkkäreinä appelsiini-valkosuklaamuffinsit ja pannari.

Torstai

Makaronilaatikko tehdään meillä normista poiketen kypsentämättömistä makaroneista ja ilman munamaitoa. Lopputulos on omaan suuhun paljon parempi kuin perinteinen ja hieman nopeampikin tuo on oman työn osalta. Uunissa se muhii 1,5h, eli mikään pikaruoka ei ole kyseessä.

• Pussillinen (400g) makaronia
• Paketti (400g) jauhelihaa paistettuna tai 2tlk tonnikalaa
• 8dl vettä
• Paketti (250g) Koskenlaskija-juustoa 

Vesi kuumennetaan kiehuvaksi ja juusto sulatetaan joukkoon. Makaroni ja jauheliha tai tonnikala sekoitetaan vuuassa ja juustoliemi kaadetaan päälle. Härpäke saa hautua tuon 1,5h uunissa 150 asteessa. 

Alkuperäisessä ohjeessa juustoa on vain 200g, mutta itse laitan yleensä koko paketillisen, etti jää hassun kokoista palaa yli. Useimmiten käytän paprika-juustoa, mutta viimeksi laitoin viherpippuria, mikä oli kyllä aika ärhäkkä tähän tarkoitukseen. Joskus olen tainnut paistumisen loppupuolella laittaa juustoraastetta koko komeuden päälle, ainakin se on ollut aikomukseni, mutta en muista olenko muistanut. Minä teen yleensä tavallisen laatikon tonnikalasta ja gluteenittoman jauhelihasta. Kasvisversio pitäisi koittaa kehittää, mutta enpä ole laiskana jaksanut sitä tehdä. Ohje on pöllitty jostain netin syövereistä, mutta eipä enää hajuakaan mistä, kun en ole ohjetta parin ekan kerran jälkeen tarvinnut.

Ehdottomasti parasta mitä perunasta saa tehtyä ilman mitään ihmeellisiä laitteita, on lohkoperunat. Niitä kuluu meillä aina koko pellillinen ja enemmänkin uppoaisi, jos vain olisi mistä upota. Valmistaminenkin on niin yksinkertaista, että minäkin jaksan niitä tehdä. Perunat pestään ja pilkotaan kuorineen lohkoiksi - yleensä kahdeksaan osaan on hyvä. Lohkot levitetään uunipellille, päälle ripotellaan hiukan suolaa ja uuniin 200 asteeseen. Periaatteessa päälle voi ripotella muitakin mausteita, esim. yrttejä tai paprikaa, mutta pelkkä suolakin riittää vallan mainiosti. Kelloa en ole koskaan katsonut, mutta perunat on valmiita, kun ne ovat kauniin värisiä.

Tiistai

Perunoiden kanssa laitoin uuniin juureksia - tällä kertaa bataattia, punajuurta ja punasipulia. Juurekset kuoritaan ja pilkotaan vuokaan, päälle hunajaa, pippuria ja suolaa, sekoitetaan ja uuniin. Näillekin voi kokeilla muitakin mausteita. Oma maustekaappini vain on niin tylsä, että yleensä pärjään puhtaasti pippurilla ja suolalla. Niillä pääsee pitkälle. Meillä ei ole kiertoilmauunia, mutta yllättävän hyvin juurekset valmistui perunapellin allakin. Ensi kerralla laitan kyllä juurekset hiukan ennen perunoita, kun omaan makuun jäivät turhan rapsakoiksi.

Perunoiden ja uunijuuresten lisäksi tarjosin Apetit punajuuripihvejä ja porkkanapihvejä, jotka einesäiti näppärästi nappaa pakastealtaasta. Kastikkeena oli tarkoitus tarjota sinihomejuustodippiä, mutta turkkilainen jugurtti, johon dippijauhe oli tarkoitus sekoittaa, päätyi kompostiin homekuorrutteensa kera. Ensi kerralla sitten.

Keskiviikko

Makkarakastikkeen teen yksinkertaisesti lenkistä, kermasta ja mausteista. Mausteeksi sopii sinappi niiden pippurin ja suolan lisäksi. Vedellä ja Maizena-suurusteella saa kastiketta helposti jatkettua, ettei ihan purkkitolkulla tarvitse kermaa laittaa. Perunamuusista on meidän taloudessa vastuussa Parempi Puolisko. Minä en sen valmistukseen puutu. Itse söin edellisen päivän uunijuureksia ja pihvejä muusin kanssa.

Pestopasta ja leivonnaiset saavat luvan odottaa seuraavaan bloggaukseen.

Alamittainen puikoissa

Eilen tapahtui kummia ja keittiössäni vetovastuun otti joku muu kuin minä. Esikoinen ilmoitti haluavansa hoitaa ruoanlaiton. Niinpä opastin miten perunat laitetaan kiehumaan ja lapset pilkkoivat salaattiainekset kulhoon samalla kun itse tein tzatzikia. Lopuksi vielä Esikoinen paistoi meille munat. Ei lainkaan hullumpi ateria, varsinkaan vajaa 10veeltä.

Tzatzikin kanssa meinasi tapahtua katastrofi, kun kaikki talosta löytyvä valkosipuli oli nahistunut. Pakko oli pärjätä ilman, kun eihän sitä nyt voinut kauppaan vääntäytyä, onhan sinne matkaa vajaa kilometri. Meillä ei valkosipulia juuri kulu. Ainoa ruoka, jota varten edes suostun ostamaan sitä, on tzatziki. Se nyt ei vain maistu miltään ilman. Joskus, kun sitä kotona on, saatan laittaa valkosipulia myös jauhelihakastikkeeseen, mutta en todellakaan mihinkään sellaiseen, mitä itsekin syön. Tzatziki kuuluu mun keittiöni bravuureihin ja väsään sen suunnilleen tällä ohjeella: http://www.lindahls.fi/jogurttikoulu/reseptit/kastikkeet/tzatziki/

Salaatit on meidän perheessä vähän kuin pyttipannua. Sinne tungetaan kaikkea mitä keksitään. Tällä kertaa se koostui

• jäävuorisalaatista 
• rucolasta
• punaisista ja keltaisista kirsikkatomaateista
• kurkusta
• suippopaprikasta
• vuohenjuustokuutioista
• pinjansiemenistä
• hernerouheesta
• hasselpähkinärouheesta
• kuivatuista karpaloista
• paahdetusta sipulista ja
• balsamico-oliiviöljy-suola-pippuri-kastikkeesta

Harvinaista, että ainoa, joka marisi ruuasta, olin tällä kertaa minä - valkosipulitonta tzatzikia on vaikea sulattaa... Saatanpa siirtää vetovastuun joskus toistekin nuorisolle.

Minä vihaan kokkaamista!

Siinä se tuli. Minä vihaan kokkaamista ja alan kirjoittaa keittiöblogia. Haluan keittiössä päästä helpolla ja mennä sieltä missä aita on matalin. Pidän hyvästä ruuasta, mutta todennäköisemmin sitä saa huoltoasemalta kuin mun keittiöstäni. Tai ainakin ennen sai, usein nykyäänkin. Aikanaan ex-mieheni ilmoitti, että jos halutaan syödä hyvin, pysyy Maria poissa keittiöstä. Minä olen ollut hyvä pitämään perunoita. Ja maistamaan. Turvaudun (liian) usein eineksiin, tai jos suunnittelen jotain kovasti ennakkoon, menee se aina syystä tai toisesta puihin. Inspiroidun, olen spontaani, maustekaappini sisältö on onneton ja kaappeihini jää lojumaan kuiva-aineita, joita joskus innostun ostamaan kokeillakseni jotain uutta.

Jonkin aikaa olen nyt miettinyt, että Marian keittiökommervenkeistä voisi kirjata johonkin ihan ylös. Enää en ehkä saa tituleerata itseäni keittiökatastrofiksi, sen verran mukavasti olen alkanut välillä onnistumaankin. Tarkoitus on kuitenkin kertoa myös niistä katastrofeista, luoda uskoa niille, joiden yksinkertaisimmatkin kokkaukset menevät reisille, että siitä voi parantua, ainakin hiukan.

Tästä blogista ei löydy ihmeellisiä gourmet-elämyksiä, eikä huippukokit saa täältä inspiraatiota itselleen. Täältä löytyy tarinoita siitä kuinka joku, (jolla ei koskaan ole resepteissä tarvittuja aineksia saatavilla,) vähän soveltaa omiaan, vaikka ei tajua makuyhdistelmistä tai leipomiskemiasta tuon taivaallista. Täältä löytyy kertomuksia siitä kuinka laiska kokki pääsee helpolla, miten kaikki piirakat - suolaiset ja makeat - tehdään samalla ohjeella ja miten meillä tuunataan eineksistä ehkä hiukan vähemmän huonoja.