Alamittainen puikoissa

Eilen tapahtui kummia ja keittiössäni vetovastuun otti joku muu kuin minä. Esikoinen ilmoitti haluavansa hoitaa ruoanlaiton. Niinpä opastin miten perunat laitetaan kiehumaan ja lapset pilkkoivat salaattiainekset kulhoon samalla kun itse tein tzatzikia. Lopuksi vielä Esikoinen paistoi meille munat. Ei lainkaan hullumpi ateria, varsinkaan vajaa 10veeltä.

Tzatzikin kanssa meinasi tapahtua katastrofi, kun kaikki talosta löytyvä valkosipuli oli nahistunut. Pakko oli pärjätä ilman, kun eihän sitä nyt voinut kauppaan vääntäytyä, onhan sinne matkaa vajaa kilometri. Meillä ei valkosipulia juuri kulu. Ainoa ruoka, jota varten edes suostun ostamaan sitä, on tzatziki. Se nyt ei vain maistu miltään ilman. Joskus, kun sitä kotona on, saatan laittaa valkosipulia myös jauhelihakastikkeeseen, mutta en todellakaan mihinkään sellaiseen, mitä itsekin syön. Tzatziki kuuluu mun keittiöni bravuureihin ja väsään sen suunnilleen tällä ohjeella: http://www.lindahls.fi/jogurttikoulu/reseptit/kastikkeet/tzatziki/

Salaatit on meidän perheessä vähän kuin pyttipannua. Sinne tungetaan kaikkea mitä keksitään. Tällä kertaa se koostui

• jäävuorisalaatista 
• rucolasta
• punaisista ja keltaisista kirsikkatomaateista
• kurkusta
• suippopaprikasta
• vuohenjuustokuutioista
• pinjansiemenistä
• hernerouheesta
• hasselpähkinärouheesta
• kuivatuista karpaloista
• paahdetusta sipulista ja
• balsamico-oliiviöljy-suola-pippuri-kastikkeesta

Harvinaista, että ainoa, joka marisi ruuasta, olin tällä kertaa minä - valkosipulitonta tzatzikia on vaikea sulattaa... Saatanpa siirtää vetovastuun joskus toistekin nuorisolle.

Minä vihaan kokkaamista!

Siinä se tuli. Minä vihaan kokkaamista ja alan kirjoittaa keittiöblogia. Haluan keittiössä päästä helpolla ja mennä sieltä missä aita on matalin. Pidän hyvästä ruuasta, mutta todennäköisemmin sitä saa huoltoasemalta kuin mun keittiöstäni. Tai ainakin ennen sai, usein nykyäänkin. Aikanaan ex-mieheni ilmoitti, että jos halutaan syödä hyvin, pysyy Maria poissa keittiöstä. Minä olen ollut hyvä pitämään perunoita. Ja maistamaan. Turvaudun (liian) usein eineksiin, tai jos suunnittelen jotain kovasti ennakkoon, menee se aina syystä tai toisesta puihin. Inspiroidun, olen spontaani, maustekaappini sisältö on onneton ja kaappeihini jää lojumaan kuiva-aineita, joita joskus innostun ostamaan kokeillakseni jotain uutta.

Jonkin aikaa olen nyt miettinyt, että Marian keittiökommervenkeistä voisi kirjata johonkin ihan ylös. Enää en ehkä saa tituleerata itseäni keittiökatastrofiksi, sen verran mukavasti olen alkanut välillä onnistumaankin. Tarkoitus on kuitenkin kertoa myös niistä katastrofeista, luoda uskoa niille, joiden yksinkertaisimmatkin kokkaukset menevät reisille, että siitä voi parantua, ainakin hiukan.

Tästä blogista ei löydy ihmeellisiä gourmet-elämyksiä, eikä huippukokit saa täältä inspiraatiota itselleen. Täältä löytyy tarinoita siitä kuinka joku, (jolla ei koskaan ole resepteissä tarvittuja aineksia saatavilla,) vähän soveltaa omiaan, vaikka ei tajua makuyhdistelmistä tai leipomiskemiasta tuon taivaallista. Täältä löytyy kertomuksia siitä kuinka laiska kokki pääsee helpolla, miten kaikki piirakat - suolaiset ja makeat - tehdään samalla ohjeella ja miten meillä tuunataan eineksistä ehkä hiukan vähemmän huonoja.