Hetken mielijohteesta ostin taannoin munakoisoa mielessäni eräs resepti, jota en ole koskaan itse käyttänyt ja jonka mukaan laitettua ruokaa olen syönyt viimeksi n. 10 vuotta sitten. Jopa reseptin etsiminen venyi niin paljon, että pelkäsin munakoisojen pilaantuneen jääkaapissa, joten ostin pari uutta myöhemmin. Lopultakaan ei kyseinen resepti löytynyt arkistoistani, enkä netistäkään löytänyt mitään hetkeen sopivaa, joten kokeilin kepillä jäätä ja aloin yhdistelemään raaka-aineita. Aiemmin ostamani munakoisot olivat edelleen aivan hyviä, joten annoksesta tuli suuri.
Leikkasin munakoisot noin sentin paksuisiksi viipaleiksi, levitin ne tarjottimelle ja ripotin suolaa viipaleiden pinnalle itkettääkseni ne. Noin vartin päästä pyyhin pintaan kertyneen nesteen ja leikkasin viipaleet pienemmiksi kuutioiksi ja heitin ne reiluun oliiviöljyyn pannulle erissä, josta tipautin pehmenneet kuutiot kattilaan. Jälkimmäinen toimenpide johtui lähinnä ainesten määrästä, pannulle ne eivät mahtuneet kaikki. Munakoisojen jälkeen heitin kattilaan purkillisen tomaattimurskaa ja purkillisen salaattijuustokuutioita. Lopulta maustoin sotkun suolalla, pippurilla, paprikajauheella ja tuoreella ruukkubasilikalla, jonka olen onnistunut saamaan kasvamaan uudelleen keittiön ikkunalaudalla ensimmäisen tyhjennyksen jälkeen.
Kaveriksi munakoisomössölle keitin villiriisiä. Riisin keitän veljeltäni oppimallani tavalla: kattilan pohjalle laitetaan (oliivi)öljyä, sen päälle riisi ja lopuksi vesi ja annetaan kiehua kunnes vesi on imeytynyt. Joskus kuullotan riisin ennen veden lisäämistä, kuten tälläkin kertaa. Onnistuin kuitenkin saamaan häiriötekijöitä ja palatessani riisikattilan ääreen, totesin osan riisistä palaneeksi. Kaadoin kuumaa vettä päälle ja noukin suurimman osan palaneista riiseistä kauhalla pois. Lopputulos ei maistunut kovinkaan palaneelta.
Omasta mielestäni päivän ruoka oli varsin hyvää, mutta perheeni reaktioista päätellen muut eivät tuntuneet jakavan mielipidettäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti